Aikuisen näkökulmasta lapsuus on aikaa, joka tuo mukanaan pääsyn kuvitteellisiin fantasiamaailmoihin. Niissä mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Silti kaikista kuvitteellisista elementeistä huolimatta sadut ja tarinat vaikuttavat usein yllättävänkin perinteisiltä sukupuolen ja perheiden kuvauksessaan. Miksi näin on?
Länsimainen lastenkirjallisuus on aina alisteista aikuisten tekemille valinnoille. Kirjat ovat aikuisten lapsille laatimia, julkaisemia, ostamia ja arvioimia.1 Siksi tarinoihin mukaan hiipivät arvot ja asenteet kumpuavat aikuisten maailmasta silloinkin, kun tarinan teemat käsittelevät lapsen kehityksen kannalta olennaisia asioita, kuten vanhempien eroa tai pimeän pelkoa. Kaikki kertomukset ovat opettavia – nekin, joita ei sellaisiksi mielletä.2 Tarinat välittävät siis sukupolvelta toiselle kulttuurisia käsityksiä lapsista ja aikuisista, ja käsitykset liittyvät aina myös sukupuoleen.
Kenen tarinaa kerrotaan?
Useissa lastenkirjatutkimuksissa ja -kartoituksissa on havaittu, että satujen ja tarinoiden päähenkilöinä esiintyvät pojat tyttöjä useammin (n. 7/10). Niissä kertomuksissa, joissa ihmisten sijaan hahmot ovat eläimiä, jako on vieläkin räikeämpää: tytöiksi tunnistettavia hahmoja oli ainoastaan kolmasosa, pojiksi tunnistettavia hahmoja huomattavasti useammin. Päähenkilöitä, joiden sukupuoli olisi ollut epäselvä tai moniselitteinen, esiintyi ainoastaan sivuosissa.3
Sukupuolijakauma on samansuuntainen myös television lastenohjelmissa. Vain noin kolmasosassa ohjelmista oli tyttö päähenkilönä. Määrä laski kymmenekseen, kun mukaan laskettiin myös ei-ihmishahmot, kuten eläimet, hirviöt ja robotit. Tutkimuksen aineisto oli laaja ja siihen sisältyi kaikkiaan 20 000 lastenohjelmaa 24 eri maasta.4 Sukupuolten välinen määrällinen epäsuhta ei koske vain fiktiota, vaan toistuu myöhemmin mm. peruskoulun oppikirjamateriaaleissa.5
Voi kysyä, miksi henkilöhahmojen sukupuolilla ylipäätään on väliä, kun tiedämme, että tarinoiden viehätys ei piile ainoastaan henkilöhahmoissa, vaan tapahtumissa, kielessä ja kuvituksessa. Päähenkilön sukupuolen ei luonnollisestikaan tarvitse olla sama kuin lapsen, jolle tarinaa luetaan tai joka sitä katselee.
Epätasa-arvoinen sukupuolijakauma ei silti ole merkityksetön asia, koska se on usein kytköksissä myös kaavamaisiin kuvauksiin sukupuolten erilaisista ominaisuuksista ja kiinnostuksen kohteista. Jos tarinoiden päähenkilöt ovat useammin poikia kuin tyttöjä, välittääkö se tahattomasti käsitystä, että tytöt eivät ole erityisen tärkeitä tai kiinnostavia, koska heistä ei ole viitsitty kirjoittaa kirjoja tai tehdä ohjelmia?6
Kuvakirjojen keskeinen elementti on niiden visuaalisuus. Lapsi voi uppoutua kuvituksen pariin, vaikkei osaisi vielä lukea tekstiä. Kuvituksella onkin mahdollisuus joko tukea tarinan perinteisyyttä tai rikkoa sitä. Lapsihahmot, joiden pukeutumisesta ja vaatteiden väristä ei voi selkeästi määritellä sukupuolta, voivat helpottaa samastumista kaikille lapsille. Kuvituksen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi myös monikulttuurisuutta sekä kaikenlaisia perhemuotoja ilman, että niitä tarvitsee tekstissä alleviivata.
Satujen sukupuoliroolit
Perinteisimmissä lastensaduissa poika ohjaa toimintaa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Poikien edesottamukset tai sanomiset ovat myös huumorin lähde ja luonteeltaan he ovat reippaita ja aktiivisia. Tyttöjen rooli on passiivisempi, he eivät esiinny vitsiniekkoina, eivätkä välttämättä nouse esiin yksilöinä, vaan edustavat isompaa tyttöryhmää. Tyttöjä kuvataan ulkonäkökeskeisesti; he ovat kauniita, suloisia, söpöjä ja pieniä. Etenkin prinsessasaduissa tytön päämääränä on oma koti ja avioliitto, jonka prinssin suosio heille mahdollistaa.7
Kenties yllättävintä on, että edellä kuvatut kertomisen mallit eivät koske iältään vanhempaa kirjallisuutta, vaan ne kuuluvat vahvasti osaksi julkaistavaa lastenkirjallisuutta edelleen. Vuonna 2013 julkaistiin laaja amerikkalaistutkimus, jonka aineistona oli 300 lapsille suunnattua kuvakirjaa eri vuosikymmeniltä. Tutkijat tarkastelivat erityisesti vanhemmuuden kuvauksia kirjoissa. Sukupuoliroolit olivat selkeitä: äidit ovat kotona ja vastaavat ruoanlaitosta ja hoivaamisesta, isät käyvät töissä ja ovat perheen auktoriteetteja. Lisäksi tutkijat huomasivat, että 1970-luvulla hoivaavia isiä esiintyi kirjoissa selkeästi aiempaa enemmän, mutta myöhemmillä vuosikymmenillä tasa-arvoihanne katosi uudestaan.8
Tämän hankkeen osana tehty vierailu kirjaston lastenosastolle paljasti, että perinteisiä sekä rajoja ylittäviä tarinoita on niin kotimaisissa kuin käännöskirjoissakin. Mielenkiintoinen yksityiskohta olivat tarkastellut 25 ”Hirmu”-otsikon alle lajiteltua kirjaa, joiden tematiikka ja kuvitus keskittyivät mörköihin, peikkoihin, kummituksiin ja lohikäärmeisiin. Lähes kaikissa kirjoissa päähenkilö oli poika, vaikka pimeän pelko, jännitys, yliluonnollisuus ja hirviöiden kautta käsitelty moninainen ystävyys ovat teemoja, jotka koskettavat kaikkia lapsia.
©Katriina Rosavaara
Toisenlaisiakin tarinoita toki on. Varsinkin seikkailullisista ja räväköistä tytöistä löytyy useita lastenkirjoja – herkistä pojista vähemmän. Perheiden moninaisuus on lastenkirjoissakin todellisuutta: on tarinoita avioeroista, uusperheistä ja adoptioperheistä. Silti esimerkiksi ensimmäinen kotimainen lastenkirja sateenkaariperheistä julkaistiin vasta vuonna 2014. Sitä ennen teema oli esillä vain käännöskirjallisuudessa.
Toinen lähes näkymätön ryhmä ovat tummaihoiset suomalaiset. Suomalaisissa lastenkirjoissa tummaihoisuutta käsitellään jonkin verran kansainvälisen adoption kautta, mutta Suomeen muuttaneista pakolaisista ei juurikaan puhuta.
Myös maamme vanhat etniset vähemmistöt, kuten saamelaiset ja romanit, eivät juurikaan lastenkirjoissa näy.9
Sadut ja samastumisen mahdollisuudet
Mitä merkitystä perinteisillä kuvauksilla sukupuolirooleista on, kun tiedämme, että todellisuus on toisenlainen? Tarinoista ei sinällään tee hyvää tai huonoa vain se, kuinka hyvin ne kuvaavat todellisuutta. Usein mielikuvitusta ruokkii enemmän se, mitä tarinassa tapahtuu kuin se, millainen päähenkilö on.
Silti sadut tarjoavat lapselle työkaluja itsensä, muiden ja maailman hahmottamiseen. Kirjallisuuden henkilöhahmot välittävät lapsille tietoa siitä, mikä heille on mahdollista, mikä toivottavaa ja mitä taas ei esitetä edes vaihtoehtona. Jos äitien rooli liitetään kirjoissa vain kotona olemiseen ja hoivaan ja isien työssäkäyntiin, voivat nämä mallit sulautua osaksi lapsen omaa maailmankuvaa.
Stereotypioiden ongelma ei ole ainoastaan kapeissa rooleissa, vaan myös siinä, kuinka ne sulkevat ulkopuolelle sukupuolen moninaisuuden. Satujen ja tarinoiden tarjoamat lähes ainoat mahdolliset sukupuolivaihtoehdot ovat tyttö tai poika, nainen tai mies, jotka näyttäytyvät toisensa ulossulkevina ominaisuuksien ja piirteiden kimppuina.10
Poikatyttö on yleinen ja hyväksytty käsite, mutta tyttöpoika huomattavasti vieraampi. Onko tyttöpoika siksi niin vieras ajatus, ettei sille ole juurikaan olemassa myönteisiä, kulttuurisesti hyväksyttyjä esikuvia? On tärkeää, että myös nämä pojat tai pojaksi syntymässä määritellyt muunsukupuoliset lapset voisivat löytää satujen ja tarinoiden maailmasta myönteisiä samaistumiskohteita. Moninaisten poikien, tyttöjen ja muiden esillä oleminen esimerkiksi kirjoissa kertoo lapsille, että sukupuoltaan voi sallitusti ilmaista monin tavoin ja silti olla arvostettu.
Satujen ja tarinoiden kautta lasta sosiaalistetaan osaksi aikuisten yhteisöä, sen normeja ja sääntöjä. Se, miten sukupuolesta puhutaan tai miten se kuvituksessa esitetään vaikuttaa siihen mitä siitä ajatellaan. Aikuisen vallassa on tarjota kaikille lapsille pääsy moninaisiin mielikuvitusmaailmoihin, joita vasten voi peilata omaa minuuttaan. Samalla niistä voi tulla oppimisen paikkoja myös aikuisille!
