Moninaisuus kirjoissa, lauluissa ja loruissa

Sadut, laulut ja lorut tarjoavat lapselle työkaluja itsensä, muiden ja maailman hahmottamiseen. Kirjallisuuden ja laulujen henkilöhahmot välittävät lapsille tietoa siitä, mikä heille on mahdollista, mikä toivottavaa ja mitä taas ei esitetä edes vaihtoehtona. Kirjoista ja lauluista opitut mallit ja stereotypiat voivat sulautua osaksi lapsen omaa maailmankuvaa, esimerkiksi jos äitien rooli liitetään kotona olemiseen ja hoivaan ja isien työssäkäyntiin, jos vammaisia hahmoja nähdään pelkästään vamman kautta tai ei ollenkaan tai jos alkuperäiskansoista esitetään vain karikatyyrimaisia kuvauksia.

Normitietoisuus toimii työkaluna varhaiskasvatuksen materiaalien kuten kirjojen, laulujen ja lorujen tarkastelussa. Päiväkodeissa saattaa olla jopa vuosikymmeniä vanhoja kirjoja, joissa on ummehtuneita sukupuolirooleja ja stereotypioita eikä kirjoista välttämättä löydy vammaisia tai ruskeita ja mustia hahmoja. Vaikka vähemmistöihin kuuluvia hahmoja löytyisikin, saattavat hahmot olla kuvattu pelkästään vähemmistöominaisuuden kautta. Täällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi vammainen hahmo kuvataan pelkästään vamman kautta. Tällöin hahmo nähdään ensisijaisesti vammaisena hahmona. On eri asia, kertooko tarina vammaisuudesta vai sattuuko kirjassa olemaan vammaisia hahmoja tekemässä monipuolisesti erilaisia asioita. Jälkimmäisen kaltaisia kirjoja on vielä valitettavan vähän. 

Vaikka viime vuosina lastenkirjojen hahmot ovat entistä monimuotoisempia, myös uudemmista kirjoista voi löytyä haitallisia stereotypioita ja esimerkiksi lauluista sukupuolittuneita käytäntöjä. Viime vuosina onkin puhuttu melko paljon representaatioista ja esikuvista. Suomessa mediakuvasto koostuu pääosin valkoisista, vammattomista, heteronormiin sopivista henkilöistä ja hahmoista. Vuonna 2019 kaikista suomalaisten tv-sarjojen ja elokuvien hahmoista yli 90 % oli valkoisia, vammattomia, cissukupuolisia heterohahmoja. Reilu 6 % hahmoista oli mustia tai ruskeita, 2 % kuului seksuaalivähemmistöön ja 0,07 % sukupuolivähemmistöön. Vammaisia hahmoja oli 0,4 %.¹APFI – Audiovisual  Producers Finland. 2020. Kenen kuvia kerrotaan? Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa 2019 -tilasto julkistettu. On hyvin selkeää, että valkoisuus dominoi suomalaisella mediakentällä ja erilaisten vähemmistöjen kuvaukset ovat vähäisiä. On tärkeää, että jokainen lapsi löytää esikuvia ja samastumisen mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen eri materiaaleista.

Lastenlauluissa kuvaillaan usein naisten ja tyttöjen ulkonäköä ja naiset liitetään lauluissa hoivaan. Varsinkin vanhemmissa lauluissa pojat ovat aktiivisia ja tytöt passiivisia. Tytöt ovat usein myös poikien aktiivisen toiminnan kohteena esimerkiksi odottamassa prinssin suudelmaa. Lauluissa naisten elinpiirinä on usein koti, kun taas miehet ja pojat seikkailevat ja työskentelevät kodin ulkopuolella. Iso osa laulujen sankareista ja päähenkilöistä ovat miehiä ja poikia. Miehiä esitetään lauluissa myös esimerkiksi rosvoina tai pelottavina hahmoina.²Leppänen, T. 2010: Vallatonta musiikkia. Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa. Gaudeamus.

Eroa on myös laulujen sävyissä: pojista kertovat laulut ovat usein duurivoittoisia, kun taas tytöistä kertovat laulut ovat useammin mollissa.³Leppänen, T. 2010: Vallatonta musiikkia. Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa. Gaudeamus. Nykyään taas pojille suunnatussa mainosmusiikissa korostuu mollivoittoinen, raskas musiikki.⁴Martti, P. 2015 Sukupuolen representaatiot lastenmainosten äänimaailmassa. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti 4:2. Stereotyyppinen malli perheestä löytyy esimerkiksi Viisi pientä ankkaa -laulusta, jossa äitiankka yrittää huolehtia ankanpoikasista onnistumatta saamaan heitä takaisin kotiin, mutta isäankan jyrähdystä kaikki poikaset tottelevat. Heteronormatiivisuus näkyy uudemmissakin lastenlauluissa selkeästi: heteroseksuaalisuus nähdään normina eli tytöt ihastuvat poikiin ja pojat tyttöihin.

Stereotypioiden ongelma on myös siinä, että ne sulkevat ulkopuolelle sukupuolen moninaisuuden. Sadut ja tarinat tarjoavat lähes yksinomaan sukupuolen vaihtoehdoiksi tytön ja pojan, naisen ja miehen, joiden ominaisuudet ja piirteet näyttäytyvät toisensa ulossulkevina. On tärkeää, että kirjoissa ja lauluissa olisi esikuvia ja myönteisiä samaistumiskohteita kaikille – sekä niille lapsille, jotka mahtuvat sukupuolinormeihin että niille, jotka eivät.

Vaikka lastenlaulut ovat monella tapaa sukupuolittuneita, lauluista löytyy myös sukupuolistereotypioita rikkovia lauluja. Esimerkiksi Mimmien He muuttivat maailmaa ‑laulussa kerrotaan maailmaa muuttaneista sankaritytöistä ja -naisista, joita ovat esimerkiksi Rosa Parks, Amelia Earhart ja Minna Canth. Erilaisia laululeikkejä esittäessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, etteivät roolivalinnat ole sukupuolittuneita vaan kuka tahansa lapsista voi esittää mitä tahansa roolia.

Valkoisuuden normi näkyy vahvasti kirjallisuudessa, sillä suomalaisessa ja suomennetussa lastenkirjallisuudessa hahmot sekä kirjailijat tyypillisesti ovat olleet valkoisia. Viime vuosina on enenevissä määrin julkaistu lastenkirjallisuutta, jossa on ruskeita ja mustia hahmoja pääosissa. Jani Toivolan Poika ja perhostunne sekä Poika ja hame ovat esimerkkejä tällaisesta kirjallisuudesta ja ne samalla haastavat esimerkiksi heteronormatiivisuuden ja pukeutumisen kautta sukupuolinormeihin liittyviä kahleita.

Kun lastenlauluissa kerrotaan tarinoita muista kuin valkoisista ihmisistä, kuvaukset ovat usein stereotyyppisiä ja vahvistavat eroa “meidän” ja “muiden” välillä. Erilaisuutta korostetaan monesti ulkoisten seikkojen kautta.⁵Ylitapio-Mäntylä, O. 2012. Villit ja kiltit: Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus. Erityisesti vanhemmissa lastenlauluissa Amerikan alkuperäiskansat on ollut aiheena kestosuosikki. Kuvaukset ovat olleet stereotyyppisiä ja ne on kirjoitettu valkoisen väestön näkökulmasta: alkuperäiskansoihin kuuluvien ihonväriä kuvaillaan punaiseksi ja heidät kuvataan lisäksi sotaisina, hiipivinä ja hevosilla ratsastamassa.⁶Leppänen, T. 2010. Vallatonta musiikkia: Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. Kun tarkastellaan lauluja antirasistisesta näkökulmasta, kiinnitetäänkin huomiota siihen, millaista kuvaa laulut piirtävät erilaisista ihmisistä ja onko kuvaus valkoisuuden normia vahvistava.

Afrikka nähdään monesti lastenkirjallisuudessa ja -lauluissa yhdenmukaisena paikkana huolimatta siitä, että kyseessä on maailman toiseksi suurin maanosa, jossa sijaitsee yli 50 valtiota. Esimerkiksi Telefooni Afrikassa -laulussa eläimet keksivät Afrikassa puhelimen. Kuinka usein olet kuullut, että eurooppalainen valtio jätetään mainitsematta nimeltä ja valtiosta puhutaan Eurooppana? Harvoin vaikkapa pizzasta puhutaan eurooppalaisena ruokana, kun taas päiväkodissa saatetaan viettää afrikkalaisen ruoan teemaviikkoa erikseen mainitsematta mistä afrikkalaisista maista ruoat ovat peräisin.

Lastenkirjoja ja lauluja valitessa ja käyttäessä on hyvä pohtia kenen näkökulmasta kirjat tai laulut on kirjoitettu. Pääsevätkö kirjoissa ääneen ne, joiden tarinaa kerrotaan? Monesti erilaisten vähemmistöjen tarinoita eivät ole päässeet kertomaan vähemmistö itse, vaan valtaväestö omasta näkökulmastaan. Tärkeää on, että esimerkiksi alkuperäiskansoihin kuuluvat voivat itse kertoa omia tarinoitaan. 

Parhaimmillaan laulut ja lorut sekä koko lastenkulttuuri tarjoavat samaistumiskohteita myös niiden ihmisten elämäntilanteisiin ja tunteisiin, jotka eivät ole samanlaisia kuin itse on. Satujen ja tarinoiden kautta lasta sosiaalistetaan osaksi aikuisten yhteisöä, sen normeja ja sääntöjä. Se, miten esimerkiksi sukupuolesta, vammaisuudesta tai erilaisista kulttuureista puhutaan tai miten ne kuvituksessa esitetään, vaikuttaa siihen mitä niistä ajatellaan. Kuvataanko moninaisuus kirjoissa erilaisuuden kautta? Aikuisen vallassa on tarjota kaikille lapsille pääsy moninaisiin mielikuvitusmaailmoihin, joita vasten voi peilata omaa minuuttaan. Tarinoiden kautta voidaan käsitellä myös vaikeita aiheita, joiden käsittelyä voidaan jatkaa lukemisen jälkeen esimerkiksi keskustelun tai piirtämisen avulla. Samalla niistä voi tulla oppimisen paikkoja myös aikuisille.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön ideana ei ole lähtökohtaisesti kieltää sellaisiakaan satuja, lauluja tai loruja, joiden välittämä maailmankuva on stereotyyppinen. Näiden tarinoiden historiallisuutta voi joskus olla hyödyllistä käyttää keskustelun pohjana lasten kanssa. Miten oli ennen, miten on nyt? Entä jos vaihdat sadussa tai laulussa esiintyvien hahmojen sukupuolta tai nimiä päittäin? Samalla tulee kuitenkin muistaa, että esimerkiksi tarinat, joissa käytetään rasistisia haukkumasanoja, on hyvä jättää pois lukulistalta.

Tarinoiden uudelleen kuvittelua ja kriittistä tarkastelua voidaan kutsua vastakarvaan lukemiseksi.⁷Itäkare, S. & Oja, O. 2022. Vastakarvaan lukeminen ja sukupuolisensitiivinen kirjallisuuskasvatus. Teoksessa A-M. Elonheimo, S. Miettinen, H. Ojala & T. Saresma (toim.) Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino, 85–94. Vastakarvaan lukemisella voi yhdessä lasten kanssa etsiä tarinoista ja lauluista esimerkiksi erilaisia sukupuolirooleja ja -stereotypioita ja pohtia, miksi tietyt hahmot toimivat tietyllä tavalla. Keskustele lasten kanssa kirjojen, laulujen ja lorujen kuvaamasta maailmasta ja vertaa sitä todellisuuteen. Millaista kuvaa esimerkiksi tuttu lastenlaulu Saku Sammakko luo hahmoistaan? Entä klassiset prinsessatarinat? Millaisena hyvä elämä niissä nähdään?