Kaveri­taidot

Varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa on tärkeä opetella kaveritaitoja ja muiden rajojen kunnioittamista. Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen on hyvä ystävä tai ystävyys, ja pohtia yhdessä, miten itse voi toimia hyvän ystävän tavoin. Kaikilla lapsilla on kaveritaidoissa vahvuuksia, mutta myös vielä harjoiteltavia asioita. Kaveritaitoja harjoitellaan nimenomaan vahvuuksien kautta. On hyvä suhtautua lempeästi lasten yhdessä toimimisen harjoitteluun ja antaa kannustavaa palautetta myös yrittämisestä. Pitäkää yhdessä huolta siitä, että lapsi saa myönteisiä kokemuksia ryhmässä toimimisesta. Kaveritaidot kehittyvät samalla, kun luodaan myönteistä ryhmää, jossa jokainen lapsi kokee tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Myönteiseen ryhmäytymiseen kannattaa panostaa aina muutosten yhteydessä, ei pelkästään toimintakauden alussa.¹Laaksonen, V. 2022. Kaveritaidot varhaiskasvatuksessa. Ps-kustannus. 

Lasten kaverisuhteiden kehittymiseen vaikuttavat normit ja oletukset, joita liitetään esimerkiksi sukupuoleen, ihonväriin ja etnisyyteen, vammaisuuteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Lapset esimerkiksi päätyvät usein leikkimään samaa sukupuolta olevien lasten porukoissa. Myös kielitaito saattaa jakaa lapset eri leikkeihin. Normit kytkeytyvät lisäksi lasten välisiin valtasuhteisiin: ne lapset, jotka poikkeavat normista, ovat usein altavastaajia ja saattavat tulla kiusatuksi ja ulkopuolelle jätetyiksi muita useammin. Esimerkiksi sateenkaarilapsilla ja vammaisilla lapsilla on tutkimusten mukaan normeihin solahtaviin lapsiin verrattuna suurempi riski tulla kiusatuksi ja väkivallan kohteiksi.²THL. 2023. Yhdenvertaisuus ja syrjintä sateenkaarilasten ja -nuorten elämässä. ³THL. 2022. Vammaiset lapset ja nuoret ja väkivalta. 

On tärkeää miettiä millaisena esimerkkinä itse toimii lapsille – vahvistavatko varhaiskasvatuksen ammattilaiset stereotypioita vai purkavatko normeja? Myös aikuisten keskinäisellä vuorovaikutuksella on merkitystä. Lapset oppivat aikuisten tiedostamattomista ja tiedostetuista äänensävyistä ja ilmeistä mikä on toivottavaa käytöstä.⁴Ylitapiola-Mäntylä, O. 2010. Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Lapin yliopisto. Jos esimerkiksi aikuiset puhuvat sukupuolen moninaisuudesta epäkunnioittavasti esimerkiksi kieltämällä sukupuolen moninaisuuden olemassaolon, myös lapset voivat omaksua samanlaisen ajattelumallin.

Eri lapset tarvitsevat erilaista tukea kaverisuhteiden solmimisessa. Miten varhaiskasvatuksessa varmistetaan, että neuroepätyypilliset lapset kuten autismikirjon lapset ja lapset, joilla on ADHD, saavat riittävästi aikuisten tukea kaverisuhteisen solmimiseen? Entä miten puretaan vammattomuuden normia, jossa oletuksena on, että vammaisten tai esimerkiksi neuroepätyypillisten lasten on mukauduttava vammattomien rakentamaan maailmaan tiukkoine käyttäytymisnormeineen?

Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän häneltä hyväksytään sukupuolinormeja rikkovaa käytöstä ja itsensä ilmaisua. Sukupuolelle epätyypilliseksi ajateltu toiminta voi kuitenkin aiheuttaa kiusaamista. Lapsi, joka ylittää sukupuolille määritettyjä rajoja päivittäin, on usein alttiimpi kiusaamiselle kuin muut lapset. Jotta sukupuolinormien rajojen ylittämisen salliminen olisi osa päiväkodin arkea, tulisi moninaisten roolien näkyä keskusteluissa lasten kanssa, kuvakirjoissa, suunnitelluilla pedagogisilla hetkillä ja arjen keskusteluissa. Kiusaamistilanteissa on tärkeintä riisua valta kiusaajalta siten, ettei kiusatun lapsen itseilmaisuun kajota eikä sitä pyritä selittelemään tai piilottamaan.

Lapsilla saattaa olla vahvoja käsityksiä eri sukupuolille sopivista asioista, leluista, vaatteista, käyttäytymisestä ja leikeistä. Lapset voivat myös vartioida käsitystensä mukaisia sukupuolirooleja esimerkiksi kyseenalaistamalla  sen, jos muu kuin tyttö käyttää kynsilakkaa tai hametta. Aikuiset voivat puolestaan omalla toiminnallaan, sanomisillaan ja eleillään joko vahvistaa tai rikkoa lasten käsityksiä.  Varhaiskasvatuksen ammattilainen voikin omalla suhtautumisellaan osoittaa, ettei esimerkiksi muiden kuin tyttöjen kynsilakan käytössä ole mitään ihmeellistä. 

Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, miten varhaiskasvatuksen ammattilainen osoittaa tietyn toiminnan olevan kaikille sallittua. Esimerkiksi sanoessaan ”kyllä pojatkin voivat lakata kynsiään” tulee vahvistaneeksi normia, jonka mukaan kynsien lakkaaminen on yleensä varattu tytöille, mutta poikkeukset sallitaan myös. Parempi vaihtoehto olisikin todeta, että ”monet lapset pitävät kynsilakasta, sinulla on hienot kynnet. Huomaatteko mitä värejä näistä löytyy?” Näin aikuisen suhtautuminen viestittää, että lakatut kynnet ovat normaali asia, kaikille jo lähtökohtaisesti sallittua ja yhteisesti kiinnostavaa. Jättämällä puhumatta tytöistä ja pojista huomioi myös samalla sukupuolen moninaisuuden.

Aikuisen suhtautuminen eri sukupuolta olevien lasten ystävyyssuhteisiin on merkittävää niiden muodostumisen ja ylläpysymisen kannalta. Hyväntahtoisella, naureskelevalla ja ystävyyssuhteita romantisoivalla suhtautumisella on kuitenkin pitkät perinteet. Yleensä tällaisia kommentteja tulee eri sukupuolta olevien lasten ystävyydestä. Romanssipuheet pohjaavat siis heteronormatiivisuuteen. Oletko kuullut, että kahden paljon yhdessä leikkivän pojan ystävystymistä kutsuttaisiin ihastumiseksi?

Eri sukupuolta olevien lasten kaverisuhteiden romantisoiminen on haitallista ja voi vaikuttaa lapsen käsityksiin siitä, kenen kanssa on hyväksyttävää olla kaveri ja kenet automaattisesti nähdään potentiaalisena ihastuksena. Aikuisen asenne saattaa tuottaa turhia jännitteitä ystävysten välille ja pahimmillaan ajaa heidät erilleen.⁵Henkel, K. 2006. En jämställd förskola. Teori och praktik. Skärholmen: Jämställt.se

Joskus aikuiset saattavat myös vähätellä lapsen kokemaa kiusaamista sekoittamalla kiusaamisen ihastumiseen. Perinteinen heteronormatiivinen kommentti “rakkaudesta se hevonenkin potkii” tahattomasti romantisoi toiseen sukupuoleen kohdistuvaa kiusaamista. Jos kiusaaminen sekoitetaan ihastukseen, ei kiusaamiseen pystytä tarvittavalla tavalla puuttumaan ja tukemaan lasten kaverisuhteiden kehittymistä.

Kaikkeen kiusaamiseen, syrjintään ja häirintään tulee aina puuttua. Puuttumiseen velvoittavat niin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, varhaiskasvatuslaki, tasa-arvolaki kuin yhdenvertaisuuslakikin. Syrjintään puuttuminen -luvussa tarjotaan opastusta puuttumisen pelisääntöjen luomista varten. Yhdenvertaisuuslain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tai palveluntuottajan voidaan katsoa syyllistyneen syrjintään, jos hän on saanut tiedon siitä, että lapsi on joutunut häirinnän kohteeksi varhaiskasvatuksessa, eikä ole ryhtynyt käytettävissä oleviin toimiin häirinnän poistamiseksi.⁶ Yhdenvertaisuuslaki § 14.

Kiusaamiseen puuttumista ja sen ennaltaehkäisyä saattaa haitata se, ettei aikuinen erota, milloin kyseessä on riita, konflikti tai varsinainen kiusaaminen. Erityisesti kiusaamisen epäsuoria muotoja voi olla vaikea havaita ilman tilanteen tietoista ja tarkkaa havainnointia.⁷Cacciatore, R., Riihonen, R. & Tuukkanen, K. 2013. Ammattilainen lasten tunteiden tulkkina. Teoksessa: Oulasmaa, M. & Riihonen R. (toim.) Ammattikasvattajan kielletyt tunteet, 21-39. Väestöliitto. Vallan epätasainen jakautuminen tilanteessa lasten välillä antaa eväät kiusaamiseksi nimetylle toiminnalle. Kiusaaminen voi olla suoraa – eli toisen nimittelyä, tönimistä, toisen tavaroiden ottamista tai koskemattomuuden loukkaamista ilman lupaa – tai se voi olla epäsuoraa, kuten manipulointia tai ryhmän ulkopuolelle jättämistä. 

Valitettavasti toisinaan osa työntekijöistä saattaa tulla vähätelleeksi joidenkin lasten kokemaa kiusaamista. Kiusatun lapsen voidaan ajatella liioittelevan tai tiettyyn kiusaajaan vaikuttaminen toimimalla johdonmukaisesti voidaan kokea niin haasteelliseksi että siltä on helpompi ummistaa silmänsä.⁸Rusanen, E. 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Helsinki: Finn lectura. Jos tuntuu, ettei omasta tiimistä löydy osaamista haastavien tilanteiden selvittämiseen, tarvittaessa moniammatillinen yhteistyö esimerkiksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja neuvolan kanssa voi tulla kyseeseen. Kiusaamiseen puuttuminen ei ole vapaaehtoista eikä sitä tule jättää selvittämättä mistään syystä.

Lasten välisiä suhteita kannattaa havainnoida tarkasti. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että lasten välillä käydään paljon neuvotteluita siitä, kuka saa olla toiminnassa mukana, mutta vain harvoin neuvotteluja käytiin suorien kieltojen tai fyysisen estämisen kautta. Sen sijaan lapset sulkivat usein toisia lapsia ulos leikistä passiivisilla tavoilla kuten jättämällä leikkiin mukaan pyrkivä lapsi ilman huomiota. Usein passiivista ulossulkemista tapahtuu aikuisen läsnäollessa. Aikuisten tulee opetella tunnistamaan tällaisia, melko näkymättömiäkin toimintatapoja, jotta on mahdollista luoda toimintaa, joka on kaikille lapsille avointa. Aikuisten tulee myös antaa lapsille työkaluja sanoittaa ja käsitellä tunteitaan, jotta neuvotteluja yhteisestä toiminnasta voidaan käydä rakentavilla tavoilla.⁹Lundström, S., Donner, P. & Heikkilä, M. 2022. Children excluding other children from play through passive resistance by igoring and neglecting. Journal of Early Childhood Education Research 11:2.

Ristiriitatilanteiden ratkominen päätetään usein anteeksipyyntöön ja anteeksiantoon. On tärkeää keskustella lasten kanssa siitä, mitä anteeksipyytäminen tarkoittaa. Jotkut lapset liittävät sen tekemäänsä ”tuhmaan” tekoon ja uskovat, että anteeksipyynnön jälkeen he tuntevat olonsa paremmaksi. Osa lapsista ei ollenkaan tiedä, mitä anteeksipyytäminen tarkoittaa. Lapset kyllä tietävät, että heidän tulee pyytää anteeksi, mutta heillä ei välttämättä ole selvää käsitystä siitä, miksi heidän tulisi pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminen jää merkittömäksi rutiiniksi, jos lapselle ei opeta, mitä anteeksipyytäminen tarkoittaa.¹⁰Laaksonen, V. 2014. Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä. Jyväskylän yliopisto.

Kaikki lapset eivät välttämättä ole tietoisia oikeudesta omaan koskemattomuuteensa eikä kaikilla ole tasavertaisia kykyjä puolustaa itseään tai saada aikuista ymmärtämään asiaansa. Siksi kiusaamisesta ja kaverin puolustamisesta tulisi keskustella päiväkodin arjessa toistuvasti niin kasvattajien kuin lastenkin kesken. Myös videoinnin avulla voi saada arvokasta tietoa siitä, keiden lasten kohdalla kiusaaminen jää aikuisilta piiloon tai ketkä eivät osaa hakea apua. 

Joskus aikuiset saattavat virheellisesti luulla, että lasten välillä ei voi ilmetä rasismia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jo pienet lapset osaavat kiusaamistilanteissa käyttää rasistisia sanoja valtataistelun välineinä. Lasten ei edes tarvitse tietää sanojen merkitystä, vaan he ovat voineet poimia aikuisten puheista termejä, joita voi tarvittaessa käyttää.¹¹Rastas, A. 2007. Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Tampere University Press. Aikuisten mallin ja lapsille välittyneiden asenteiden lisäksi lapset voivat oppia stereotyyppisiä kuvauksia tai rasistisia malleja myös esimerkiksi lastenkirjallisuudesta tai tv-ohjelmista. Lasten maailma ei siis ole vapaa rasismista. Koska erilaiset normit ja stereotypiat vaikuttavat siihen, millaisiksi lasten väliset suhteet rakentuvat, niistä on tärkeää puhua lasten kanssa.  

Joskus vastuu erityisesti rasismiin puuttumisesta saattaa jäädä rasismia kokevalle lapselle itselleen, kun aikuinen joko tahallaan tai tahattomasti jättää tilanteet selvittämättä. Aikuinen saattaa esimerkiksi hyvää hyvyyttään kannustaa lasta nousemaan itse kiusaajia vastaan tai pyytää lasta olemaan huomioimatta ikäviä kommentteja. Lapsen vastuulla ei kuitenkaan voi olla torjua itseensä kohdistuvaa rasismia tai muuta kiusaamista, vaan vastuu on aina aikuisella.¹²Rastas, A. 2007. Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Tampere University Press.

Empatiataitojen harjoittelu on oiva osa kaveritaitojen opettelua ja kiusaamisen ehkäisyyn tähtäävää työtä. Empatialla tarkoitetaan kokemusta toisen yksilön mielentilojen tunnistamisesta ja niiden myötäelämisestä.¹³Aaltola, E. & Keto, S. 2018. Empatia. Helsinki: Into Kustannus. Empatiakasvatuksessa opetellaan yhdessä lasten kanssa asettautumaan toisten asemaan ja huolehtimaan toisista.

Päiväkodeissa toteutetussa Kohti elävää myötätuntokulttuuria -hankkeessa tutkittiin sitä, millaiset rakenteet, toimintamallit ja käytännöt vahvistavat empatiaa ja myötätuntoa päiväkotien moninaisessa ympäristössä. Tutkijat löysivät kolme tekijää, jotka kannattelevat päiväkotien elävää, hyvin toimivaa myötätuntokulttuuria eli päiväkodeissa vakiintuneita tapoja ja kykyjä havaita kärsimystä ja mielipahaa ja myötäelää niitä.¹⁴Rainio, A. P., Kurenlahti, E., Nurhonen, L., Pursi, A. Hilppö, J. & Lipponen, L. 2020. “Kohti elävää myötätuntokulttuuria”: Päiväkotien myötätuntokäytännöt liikkeessä. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti Journal of Early Childhood Research. 2/2020, 329–348.

Kun myötätuntokulttuuria kehitetään, onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, kannustavatko oman työpaikan käytännöt ja toimintamallit myötätuntoiseen lähestymistapaan. Ovatko käytännöt ja toimintamallit sellaisia, joita voi työyhteisönä kehittää? Etsimmekö työyhteisönä ja tiiminä arjessa tapoja, joilla hitsaamme lapsiryhmää yhteen ja kannustamme myötätuntoiseen kohtaamiseen? Tartummeko lasten aloitteisiin ja kannustammeko lasten keskinäisen myötätunnon kehittämistä? Jos esimerkiksi lapsi auttaa toista lasta pukeutumaan, kehotammeko lasta keskittymään omaan pukeutumiseensa vai kannustammeko ja kiitämmekö avuliasta lasta?

Yleensä ihmiset tekevät nopeita ja lähes automaattisia arvioita siitä, ansaitseeko toinen myötätuntoa vai ei. Nämä arviot voivat riippua erilaisista tekijöistä, kuten siitä, ajatellaanko mielipahan olevan henkilön oma syy tai onko kyseinen henkilö läheinen tai samankaltainen kuin itse. Usein on helpompaa tuntea myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat itselle läheisiä tai samankaltaisia. Myös sukupuoli, etninen tausta ja ikä voivat vaikuttaa tulkintaan siitä, ansaitseeko ihminen myötätuntoa.¹⁵Salmi, K., Rajala, A. & Lipponen, L. 2022. Mielipahasta myötätuntoon – myötätuntotekojen rakentuminen varhaiskasvatuksessa. Journal of Early Childhood Education Research 11:1, 233–252. Varhaiskasvatuksen ammattilaisen onkin tärkeää pohtia sitä, osoittaako tasapuolisesti myötätuntoa kaikille lapsille. Huomaatko eroa siinä, kenelle ja miten lapset osoittavat myötätuntoa?