Syrjintään puuttuminen

Rasismista on tärkeää puhua, jotta sitä voidaan vähentää. Miksi siitä sitten puhutaan niin vähän erityisesti lasten kanssa? Lapsen näkökulmasta rasismin vastustaminen ja siihen puuttuminen usein jää lapsen omalle vastuulle.  Joskus aikuiset suoraan vetäytyvät vastuustaan puhua ja puuttua rasismiin. Joskus taas aikuisen vetäytyvät vastuustaan epäsuorasti ja tahtomattaan tilanteissa, jossa he yrittävät rohkaista tai lohduttaa lasta. Antirasismitutkija Anna Rastas kannustaa: “Sen sijaan, että aikuinen sanoo “Älä välitä”, hänen tulisi sanoa “Minä välitän”.²Rastas, A. 2007. Rasismi lasten ja nuorten arjessa – Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Nuorisotutkimusverkosto: Tampere University Press.

Rasismista ja valkoisuudesta puhuminen aiheuttaa monesti puolustusreaktion valkoisessa ihmisessä. Tätä kutsutaan valkoiseksi herkkähipiäisyydeksi. Oman toiminnan tarkastelu voi olla epämiellyttävää ja kivuliasta. Reaktioita voivat olla esimerkiksi vihastuminen, hiljaisuus ja puolustautuminen.³Rauhankasvatusinstituutti. 2023. Antirasismi nuorisotyössä. Rasismin olemassaolo saatetaan kieltää ja sen vaikutukset kiistää, jos joku tuo esiin erilaisia arjen rasismin ilmenemismuotoja, kuten halventavien ilmausten käyttämisen.⁴Rastas, A. 2007. Rasismi lasten ja nuorten arjessa – Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Nuorisotutkimusverkosto: Tampere University Press.

Reaktiot voivat johtua kyvyttömyydestä sietää epämukavia tunteita ja siitä, ettei ymmärrä valkoista etuoikeutta ja rasismin vaikutuksia. Puolustusreaktio kuitenkin estää kuulemasta ja ymmärtämästä rasismia ja sen kokemusta. Tällöin keskustelu rasismista muuttuukin keskusteluksi valkoisen ihmisen tunteista ja valkoisen etuoikeuden puolustamisesta. Näin ei tietenkään saisi olla. Kun kohdataan rasismia, keskitytään rasismin purkamiseen ja rasismia kokeneen tukemiseen. Tunnetyö omien reaktioiden parissa on tärkeää, mutta se tulee tehdä muulloin.⁵Rauhankasvatusinstituutti. 2023. Antirasismi nuorisotyössä.

Lasten keskinäiseen rasismiin puuttuminen ei onnistu, ellei aikuinen ymmärrä rasismin erilaisia ilmenemismuotoja ja erityispiirteitä. Aikuisen on kyettävä tunnistamaan, että kuten aikuiset, myös lapset käyttävät rasismia osana valtataisteluitaan. Lasten tuottamaa rasismia on selitetty niin luonnollisiksi taipumuksiksi havaita ja arvottaa eroja kuin myös päinvastoin luonnolliseksi taipumukseksi olla huomaamatta ja arvottamatta eroja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi riitojen yhteydessä lapset ovat hyvin tietoisia siitä, että tiettyjä termejä voi tietyissä valtataistelutilanteissa käyttää ja että ihmisten välisiä eroja voi halutessaan kääntää muita vastaan. Kyse on siis opituista kategorisoinneista, ei luonnollisesta taipumuksesta.⁶Rastas, A. 2007. Rasismi lasten ja nuorten arjessa – Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Nuorisotutkimusverkosto: Tampere University Press.

Peruslähtökohtana on, että jotta rasismiin voidaan puuttua, oletus rasisminvapaasta tilasta täytyy kyseenalaistaa. Jos rasismia ei ole oppinut tunnistamaan, voi tulla yllätyksenä, että rasismia ilmenee itse turvallisena pitämässä ympäristössä⁷Seikkula, M. & Hortelano, P. 2021. Arjen rasismi ja rasisminvastaisuus arjessa. Teoksessa S. Keskinen, M. Seikkula, & F. Mkwesha. (toim.) Rasismi, valta ja vastarinta: Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Gaudeamus. kuten työyhteisössä ja lapsiryhmässä. Olennaista onkin oppia tunnistamaan rasismin eri muodot ja kuunnella rasismia kokenutta.

Olennaista on sopia yhteisesti työyhteisössä miten toimitaan, kun havaitaan mitä tahansa syrjintää, esimerkiksi sukupuolen moninaisuuden kieltämistä, rasistisia vitsejä, vammaan ja toimintakykyyn kohdistuvia stereotypioita tai minkäänlaista syrjivää kieltä. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä, jotta kaikki tietävät, miten toimia ja toimivat johdonmukaisesti. Pelisäännöt tuovat myös tukea ja turvaa, sillä erilaisia syrjintätilanteita voi tulla yllättäen eteen, jolloin ei välttämättä tiedä, miten pitäisi toimia. Ne on hyvä laatia talokohtaisesti siten, että kaikki henkilökunnan jäsenet ovat sitoutuneet niihin.

Syrjintään puuttuminen ei kuitenkaan ole pelkästään tulipalojen sammuttelua ja suoraan, näkyvään syrjintään puuttumista. Varhaiskasvatuksen rakenteissa piilevään rasismiin täytyy puuttua ja se pitää uskaltaa ottaa puheeksi. Millä perusteella lapsia esimerkiksi ohjataan S2-opetukseen? Onko koko työyhteisö sitoutunut rasismin vähentämiseen ja ehkäisyyn? Rakenteellisia ongelmia ovat myös esteellinen ympäristö, riittämätön tieto tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä, sukupuolisensitiivisen kasvatuksen juurtumattomuus käytännön työhön sekä stereotypiat ja asenteet, jotka ohjaavat kohtelemaan ihmisiä eriarvoisesti. Kun syrjinnän juurisyihin puututaan ensin, suora syrjintäkin vähenee.

Sanallinen puuttuminen ei aina riitä, vaan monesti tilannetta pitää purkaa jälkikäteenkin esimerkiksi lasten väliseen rasismiin tai sukupuoleen tai vammaisuuteen perustuvaan kiusaamiseen puuttuessa. Ei on vasta alku.