Tytöt ja pojat – eri leikit?

Lapsiryhmän nuorin, Oona, harjoittelee hoivaleikkiä yhdessä Saritan (k) kanssa. He ovat kotileikkihuoneessa, jossa on muun muassa leikkikeittiö ja nuken sänky sekä muita leluja. Oona pyrkii kuitenkin toistuvasti viereiseen huoneeseen, jossa Kimmo ja Sami leikkivät autotalolla. Sarita ohjaa Oonan jokaisella kerralla takaisin hoivaleikkiin paitsi sanallisesti, myös kädestä pitäen taluttamalla. (Videohavainto)

Pohdittavaksi:

  • Minkälaisten ajatusten arvelet ohjaavan aikuista, kun hän pitää eri sukupuolta olevat lapset erillään leikkitilanteissa?
  • Millaista käsitystä leikeistä ja sukupuolesta lapset erillään pitävä ohjaus heille välittää?
  • Millä perusteilla ryhmät jaetaan teidän päiväkodissanne?

 Miten toimia:

  • Tarkkaile lapsiryhmänne jakautumista leikkipisteisiin. Pohdi, ketkä hakeutuvat toistensa seuraan ja millaisissa tilanteissa. Kokeile, mitä lasten leikeille ja kaverikokoonpanoille tapahtuu, kun leikkivälineitä ei erotella kotileikkitilaan ja autoleikkihuoneeseen, vaan esimerkiksi värien mukaan. Keltaisille leluille oma laatikkonsa, vihreille omansa ja niin edelleen.
  • Havainnoi oppimisympäristön monipuolisuutta, lasten ja aikuisten vuorovaikutusta ja lasten sosiaalisia suhteita oheisen leikkipistetaulukon avulla: Leikkipistetaulukko.
  • Lapset oppivat aikuisilta nopeasti, että sukupuoli vaikuttaa ryhmäjakoon. Mutta kunnioittaako se kaikkien lasten itsemäärittelyoikeutta? Lue ja keskustele lasten kanssa asiasta Kipa Kirahvi -sadun avulla.

 Lue lisää aiheesta >>>>>

Share