Pohjoismaissa tasa-arvotyöstään ovat tulleet tunnetuiksi erityisesti Islanti ja Ruotsi.
Sukupuolieriytettyjen ryhmien pedagogiikka
Islannissa Hjallin päiväkodissa huomattiin 1980-luvulla, että yhteisryhmissä pojat saivat tyttöihin verrattuna huomattavasti enemmän tilaa, puheaikaa ja materiaalisia resursseja käyttöönsä. Syyksi arveltiin, että sekaryhmissä toimiminen estäisi lapsia kokeilemasta leikkejä ja taitoja, joita pidetään toiselle sukupuolelle ominaisena.
Sen vuoksi eri sukupuolta oleville lapsille alettiin kehittää omia ryhmiä, joissa lapsia kannustettiin sukupuolinormeja ylittävään toimintaan. Näissä ryhmissä tyttöjä kannustettiin rohkeampaan tilanottoon ja poikia luontevampaan fyysisen läheisyyden harjoittamiseen. Se saattoi tarkoittaa esimerkiksi tunnetuokioita tai kiipeilytuntia. Myös Suomessa hyödynnettiin jo 1980 -luvulla Hjalli-pedagogiikkaa kajaanilaisessa tasa-arvohankkeessa, jossa tytöille tarjottiin majojen rakentelua ja pallon pelaamista ja pojille askartelua ja nuken hoivaamista.1
Samoihin aikoihin Tanskassa kehitettiin niin sanottu ”kompensoiva pedagogiikka”, jolla ajateltiin tarjottavan lapselle sellaisten kykyjen harjoittamista, joihin ympäröivä yhteiskunta ei sukupuolen perusteella kannusta. Edellä esiteltyjen pedagogiikkojen taustalla oli kuitenkin käsitys sukupuolten välisistä oletetuista psykologisista eroista ja kaksinapaisuudesta. Tavoitteena ei niinkään ollut lasten huomioiminen yksilöllisinä. Painopiste oli lapsissa, ei aikuisten asenteissa ja toimintatavoissa.2
Normikriittisyydellä asenteet näkyviin
Ruotsissa tasa-arvotyöstään tulivat 1990-luvulla erityisen tunnetuiksi kaksi gävleläistä päiväkotia, Björntomten ja Tittmyran. Päiväkodit hyödynsivät toiminnassaan myös videointia. Päiväkotien henkilökunta oletti ennen videointia kohtelevansa lapsia tasa-arvoisesti, mutta kuvaus paljasti toisin. Poikia autettiin huomattavasti helpommin kuin tyttöjä, mutta kasvattajien vuorovaikutus oli heidän kanssaan lyhyttä ja käskyihin perustuvaa. Havaintojen pohjalta kasvattajat lähtivät kehittämään käytännön menetelmiä lasten tasa-arvoisempaan kohtaamiseen, ja näistä opaskirjoista tuli suosittuja.3 Ruotsissa varhaiskasvatuksen tasa-arvotyöstä käytetään yleisimmin nimikettä genuspedagogik.
Pikkuhiljaa tasa-arvotyön painopiste siirtyi pedagogiikkaan, jota voi kutsua normikriittiseksi. Tämä lähestymistapa korostaa ihmisen tulemista tietoiseksi yhteiskunnassa vallitsevista normeista ja niiden vaikutuksesta omaan toimintaan. Tasa-arvotyön kohdalla nämä normit ovat sukupuolinormeja, jotka usein rajoittavat ihmisen toimintaa ja valinnanmahdollisuuksia. Normikriittisyys kyseenalaistaa sukupuolen jakautumisen kahteen ja pyrkii tarjoamaan moninaisia vaihtoehtoja olla ihminen siinä sukupuolessa, jota on. Moninaisuutta voi tuoda näkyville esimerkiksi käymällä läpi lastenkirjoja ja -lauluja sukupuolinäkökulmasta.4 Katso lisävinkit tästä.
Ruotsissa sukupuolistereotypioiden purkaminen on ollut osa yleistä opetussuunnitelmaa jo vuodesta 1998. Vuosina 2003 –2006 maassa toimi oma varhaiskasvatuksen tasa-arvoasioihin erikoistunut delegaatio, joka jakoi avustuksia lukuisille kansallisille tasa-arvoprojekteille. Delegaation tavoitteena oli tilanne, jossa joka kahdeskymmenesviides kunnan työntekijöistä olisi vuonna 2012 niin sanottu genuspedagogi. Tavoite jäi toteutumatta, mikä kertoo tasa-arvotyön hitaudesta.
