Isyys on noussut vahvasti osaksi julkista keskustelua 2000-luvulla. Isä ei ole enää etäinen auktoriteetti, vaan nuoret isät ovat ja haluavat olla läsnä lastensa hoivassa. Nuoret vanhemmat jakavat keskenään tasa-arvoisemmin paitsi hoivavastuuta, myös kotitöitä. Kuitenkin keskustelua suomalaisesta isyydestä tuntuu leimaavan tietynlainen valinnaisuus. Sillä tarkoitetaan sitä, että osallistuminen lasten hoivaamiseen ja kasvattamiseen nähdään isien omana valintana ja perheiden sisäisen neuvottelun paikkana, johon ei tule ulkopuolisen puuttua.1
Äitiä pidetään usein lapsen ensisijaisena kasvattajana hänen sukupuolensa vuoksi, kuten esimerkkitilanteessa. Edelleen saatetaan ajatella äidin olevan se henkilö, joka parhaiten tietää ja tuntee lapsensa kasvatustarpeet. Vaikka sosiaaliset käytännöt vanhemmuudessa ovat muuttuneet, puhetavat ja niihin vaikuttavat tiedostamattomat oletukset välttämättä eivät.2
Aktiivista isyyttä voi vahvistaa ottamalla isät paremmin huomioon keskusteluissa vanhempien kanssa. Moni kohdistaa huomaamattaan puheen äidille, jolloin isä jää tilanteessa syrjään. Toinen keskeinen seikka on varmistaa, että kaikki lapsen huollosta vastaavat aikuiset – olivat he sitten isiä tai äitejä tai muita vanhempia – kutsutaan lapsen asioita koskeviin tilaisuuksiin, kuten kasvatuskeskusteluihin.3
Isyyttä voi myös vahvistaa keskusteluissa lasten kanssa ja tuoda lasten vanhempia esille moninaisissa rooleissa lapsen elämässä ja toiminnoissa. Naisasialiitto Unionin päiväkotiprojektissa mukana olleet kasvattajat kertovat juuri tämän asian olleen kohta, joka kehittämistyön myötä vahvistui. He kuvailivat kiinnittävänsä enemmän huomiota ”kerro siitä isälle” -puheen lisäämiseen lasten kanssa.
Mitä ovat sateenkaariperheet?
Viime vuosikymmeninä perheiden kirjo on tullut aiempaa paremmin esille. Kahden vanhemman ydinperhemalli ei enää ole ainoa julkisuudessa näkyvä perhemuoto.
Yksinhuoltaja- ja uusperheiden lisäksi osa lapsista kasvaa sateenkaariperheissä. Suomalaiset sateenkaariperheet käyttävät päivähoitopalveluja yhtä paljon kuin muutkin perheet. Yksityisiä päivähoitopalveluja saatetaan käyttää jopa muita lapsiperheitä useammin.4 Moninaisten perhemuotojen tunnistaminen on askel sen varmistamiseen, että jokainen lapsi voi tuntea oman perhemuotonsa olevan yhtä arvostettu.
Sateenkaariperheillä tarkoitetaan niitä lapsiperheitä, joissa yksi tai useampi vanhemmista kuuluvat sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön (HLBTIQA+). Apilaperheiksi kutsutaan niitä perhemuotoja, joissa vanhempia on suunnitellusti alusta lähtien ollut enemmän kuin kaksi. On tärkeää huomioida, että sateenkaariperheeseen kuulumisessa henkilöiden itsemäärittely ja oma kokemus ovat keskeisessä asemassa.5 Sateenkaariperheistä löydät lisätietoa täältä.
©Katriina Rosavaara
Perhemuotojen erot piirtyvät esiin varsinkin äitien- ja isänpäivien korttiaskarteluissa sekä vanhempainilloissa. Jos lapsella on kaksi äitiä, onko hänen sallittua tehdä myös kaksi äitienpäiväkorttia? Kenelle lapsi tekee kortin, jos häneltä puuttuu äiti tai isä? Sensitiivinen kasvattaja pyrkii varmistamaan, ettei perheen kokoonpanosta tule tekijää, josta lapsi ei voi puhua tai jonka vuoksi häntä kiusataan. Henkilökunnan ja kodin välinen vuorovaikutus on tärkeää. Vanhemmilta voi kysyä suoraan, miten he toivovat itseään nimitettävän, esimerkiksi kahden äidin perheissä toinen vanhempi voi olla äiti ja toinen mutsi.6
Sateenkaariperheessä elävät vanhemmat voivat kokea jotkut päiväkodin rutiininomaiset käytännöt ahdistaviksi, kuten esimerkiksi esittäytymisen. Jos vanhempainilloissa ja muissa tapahtumissa aina esitellään perheet muodossa äiti, isä ja lapsi, tekevät tilanteet kiusallisella tavalla tiettäväksi sen, että kaikki eivät mahdu samaan normiin.7 Ennen päiväkodin yhteisiä tilaisuuksia olisikin hyvä pohtia, mitkä käytännöt edesauttaisivat kaikkia perheitä kokemaan olonsa mahdollisimman turvalliseksi ja arvostetuksi.
