Lasten sosiaalistaminen tytöksi tai pojaksi alkaa oikeastaan siitä hetkestä lähtien, kun hänet syntymässään todetaan jompaakumpaa sukupuolta edustavaksi. Vauvan ja taaperoikäisen lapsen lähipiiri saattaa nähdä tarpeelliseksi puhutella lasta sukupuolitetusti ajatellen sen näin tukevan hänen sukupuoli-identiteettinsä kehitystä. Lapsen sukupuolen tietäminen ohjaa vanhempia kuvailemaan lastaan sukupuolitetuin adjektiivein myös perheen ulkopuolisille.1
Kielellä on vaikutusta siihen, kuinka nopeasti lapsi keskimäärin sisäistää sukupuoli-identiteettinsä. Esimerkiksi lapset, joiden äidinkieli on espanja, alkavat jo varhain kiinnittää huomiota sukupuoleen kielelle ominaisten sukupuolittuneiden adjektiivien ja artikkelien vuoksi. Englantia tai kiinaa äidinkielenä oppiva lapsi taas huomaa nämä erot vasta myöhemmin, koska kielet ovat erilaisia.2 1980-luvulla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että lapset, jotka puolestaan puhuivat hepreaa, joka kielenä vilisee erilaisia viitteitä sukupuoleen, sisäistivät sukupuolensa vuotta aikaisemmin kuin suomalaiset lapset.3
Psykologit tutkivat vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa4 taaperoiden leikkikäyttäytymistä 17 ja 21 kuukauden ikäisillä lapsilla. Tutkimuksessa havainnoitiin lasten käyttämiä sukupuolittuneita ilmauksia, kuten nainen tai poika, kun he viittasivat itseensä tai muihin ihmisiin. Tutkijat havaitsivat, että 17 kuukauden iässä pojat ja tytöt olivat yhtä kiinnostuneita nukesta, teeastiastosta, kampaussetistä ja rakennuspalikoista, mutta rekalla leikkimiseen tytöt käyttivät vähemmän aikaa kuin pojat. Neljän kuukauden päästä tästä havainnosta 21 kuukauden ikäiset tytöt olivat lisänneet nukeilla leikkimistä ja pojat puolestaan vähentäneet sitä. Tutkimuksessa havaittiin yhteys lasten oppimien sukupuolitettujen persoonailmauksien käytön ja sukupuolistereotyyppisen leikkimisen välillä.
Sukupuolineutraali kieli?
Suomen kieli vaikuttaa moneen muuhun kieleen verrattuna varsin sukupuolineutraalilta. Adjektiiveja ja substantiiveja ei kielessämme luokitella feminiineiksi, maskuliineiksi tai neutreiksi. Hän-pronomineja on vain yksi, eikä ilman asiayhteyttä voi päätellä, viitataanko sillä naiseen vai mieheen. Sekä hän-pronomini että jotkut määreet, kuten ”lentokapteeni” tai ”mellakoitsija” oletetaan tavallisimmin miehiksi. Kielen sukupuolineutraaleiksi ajatellut sanat voivatkin olla piilomaskuliinisia tai -feminiinisiä.5
Sukupuoleen viittaavat ammattinimikkeet ovat yleistyneet viime vuosina vastoin suomen kielen lautakunnan ja tasa-arvovaltuutetun suosituksia. Luku on laskettu ammattinimikkeistä, joissa esiintyvät sanat mies, nainen, tyttö, poika, emäntä tai isäntä. Kielessä ilmenevä epätasa-arvo näkyy myös ylimääräisinä viittauksina sukupuoleen (esimerkiksi mieslastentarhanopettaja). Myös useat perinteiset sanonnat sisältävät viestin, joka viittaa maskuliinisuuteen: ”sain kuningasidean” tai ”tekisipä poikaa”.
Oletus sukupuolesta ohjaa toimintaa
Koska kulttuurimme on täynnä kahtiajakoja miehiin ja naisiin, tyttöihin ja poikiin sekä feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen, saattaa tieto omasta sukupuolesta nousta merkittäväksi ja pakottavaksi tekijäksi, kun ihminen rakentaa identiteettiään. Emme oikeastaan tiedä, miten suhtautua toiseen ihmiseen, kuinka tuomita tai arvioida hänen tekojaan tai puhua hänelle, jos emme pysty sijoittamaan häntä johonkin sukupuoleen.6 Tässä onkin kiinnostava hetki pohtia, miksi olemme niin riippuvaisia tästä tiedosta. Miten toisen sukupuolen tietäminen vaikuttaa konkreettisesti asenteisiini ja vuorovaikutukseeni kyseisen ihmisen kanssa?
Valtakunnallisesti varhaiskasvatusta ohjaavat linjaukset nojaavat Lapsen oikeuksien sopimukseen ja Suomen perustuslakiin, kun puhutaan lasten kohtelemisesta tasa-arvoisesti yksilöinä.7 Toisen ihmisen yksilöllisen kohtaamisen esteenä ovat kuitenkin monet yhteiskunnalliset normit liittyen sukupuoleen, ihonväriin tai toimintakykyyn. Jos näiden normien vaikutusta ajatteluumme ja toimintaamme ei tunnisteta, ne jäävät piiloon ja yksilöllisestä kohtaamisesta tulee näennäistä.
On tärkeää, että lapsi saa rauhassa pohtia omaa suhdettaan sukupuoleen. Kasvurauhan antaminen tarkoittaa tässä asiassa esimerkiksi sitä, että kasvattaja pohtii, missä tilanteissa on mielekästä korostaa lapselle tämän tai muiden ihmisten (oletettua) sukupuolta. Mikäli lapsesta itsestään tai muista jatkuvasti käytetään nimityksiä ”tyttö” ja ”poika”, tulee myös tästä jaottelusta lapselle keskeinen itsemäärittelyn elementti.
Kieli rajoittajana ja mahdollistajana
Kieli ei aina tee oikeutta todellisuudessa ilmenevälle ihmisten moneudelle. Kaikkien kokemus itsestään ei vastaa sitä, mitä häneltä perinteisesti syntymässä määritellyn sukupuolen perusteella odotetaan. Lapsi voi kokea olevansa tyttö, vaikka hänet on syntymässä määritelty pojaksi tai toisinpäin. Tai hän saattaa kokea itsensä vähän kummaksikin.
Ihmisistä, jotka eivät koe olevansa naisia tai miehiä tai kokevat olevansa hieman molempia voidaan käyttää nimitystä muunsukupuoliset. On tärkeää kehittää uudenlaisia tapoja ilmaista asioita sekä pohtia käyttämänsä kielen aikaansaamia rajoituksia. Lapselle tulee tarjota myös sellaisia sukupuolen määritelmiä ja kuvauksia, jotka rikkovat perinteistä jakoa tyttöihin ja poikiin. Ne voivat toimia samastumisen ja ihailun kohteina kaikille lapsille.
Käyttämällä toistuvasti luokitteluja ”tytöt” ja ”pojat” viemme huomion naiseuteen ja mieheyteen erityisen keskeisenä lapsen identiteetin lähteenä. Tästä johtuen esimerkiksi pojan toiminta, joka voidaan luokitella ”naismaiseksi”, saatetaan kokea ”vääränä”. Jos sukupuolijakoa ylläpidetään aktiivisesti myös kielessä, lapsi saattaa alkaa kieltää itseltään ja muilta sellaisia toimintatapoja ja ominaisuuksia, jotka perinteisesti on liitetty toiseen sukupuoleen.8 Sukupuolirajan vartiointi voi olla yksi tekijä lasten välisessä kiusaamisessa ja ryhmästä ulossulkemisessa.
Sukupuolittava puhe ryhmänhallintakeinona
Tasa-arvotyön yksi keskeisimmistä periaatteista on, ettei lapsia tai aikuisia puhutella sukupuolen perusteella, vaan heidän omilla nimillään.9 On hyvin tavallista, että lasten kanssa toimiva aikuinen tulee käyttäneeksi luokitteluja sukupuolen perusteella erityisesti tilanteissa joissa tarvitsee saada nopeasti kontakti lapsiryhmään. Kouluissa luokittelua käytetään usein apuna tilanteissa, joissa halutaan palauttaa työrauha luokkaan. Tämän puhetavan on todettu kohdistuvan luokkahuonetilanteissa useimmiten poikiin.10 Tästä teemasta voit lukea lisää kohdasta Kohti myönteistä kohtaamista.
2000-luvulla tehdyissä tutkimuksissa korostetaan entistä enemmän sitä, että lapsi osallistuu aktiivisesti oman minuutensa rakentamiseen. Lasten maailmassa yksi merkittävimmistä erottelijoista on ikä, ja lapset itse tekevät aktiivisesti eroa ”vauvoihin” ja nuorempiin lapsiin.
Aikuiseksi kasvaminen nähdään usein sukupuolittuneena prosessina, jota aikuiset kielen kautta ovat aktiivisesti tukemassa. Tämä näkyy esimerkiksi kasvattajien tavassa kannustaa lapsia ”käyttäytymään kuin isot tytöt ja pojat”. Kuinka usein kuulemme sanonnan ”sinä et ole mikään vauva enää, olet jo iso lapsi”?11
